perjantai 27. heinäkuuta 2012

The Bird is the Word

Rostikset ovat saapuneet juurikin hetki sitten Sveitsiin mahtavien Alppimaisemien ja serpentiiniteiden siivittamana. Johan niita alppipuroja, -jarvia ja teita olikin jo ikava. Paivitystahti tanne blogiin on ollut hieman ala-arvoista, koska wi-fin loytaminen, saatikka sitten koneen loytaminen on ollut hyvin hankalaa, etenkin Italiassa. Tasta viisastuneena taytenee seuraavalle reissulle ottaa mukaan oma kone, jalkiviisas on aina hyva olla.

Mutta muistellaas viela hieman reissaamistamme Italian maassa.

Saavuimme viikko sitten perjantaina Italian puolelle ihanan uintireissun jalkeen Itavallan Faak am Seessa. Olimme ehtineet olla perati puoli tuntia Italian puolella, kun jo kuului ensimmainen kommentti: puol tuntia Italiassa ja nyt jo vituttaa..." No joo, oltiin ehka totuttu vahan liian hyvaan Itavallassa, koska siella ei ollut mitaan tiemaksuja, kun taalla piti alkaa heti kaivamaan kuvetta. Lisaksi Wi-Fi ei toiminut ilman italialaista kannyliittymaa Makissa ja Makista sai ketsuppia vain maksua vastaan. Ihme touhua. Huomattiin myos, etta ilmasto vaihtui ihan tyystin, lampoa tuli lisaa melkein 10 astetta ja kosteus oli aika kasin kosketeltavissa.

Ensimmaisena majoituksena Italiassa meilla oli b&b Le Risaie Saint Ambrogio di Trebaseleghen kylassa, missa vietimme 3 yota. Kyla itsessaan oli aika murju ja likaisen nakoinen, seinat repsotti joka puolella ja julkisivuremontteja oli tehty ehka viimeksi joskus vuonna kuokka ja nakki. Mutta onneksi majoituksemme sijaitsi hieman syrjassa kylan keskustasta ja se oli todella idyllinen ja kaunis paikka, oikein kunnon Italialaista maaseutumeininkia. Sijainniltaan se oli kaikin puolin muutenkin kattava, koska paasimme pienilla ajomatkoilla kaymaan Trevisossa, Padovassa ja Venetsiassa.

Le Risaien omisti mukava, vanhempi pariskunta, jotka eivat puhuneet juuri sanaakaan englantia. Vietimme monta kiusallista hetkea, kun Don Silvio itte tuli hopottelemaan kaiken nakoista ja tuijottelemaan meita tyytyvainen hymy kasvoillaan. Ensimmaisena iltana saimme myos kuulla kunniamme, kun olimme ostaneet ruokajuomaksi olutta. Silvio kiikutti sisalta akkia meille punaviinia ja heilutteli kasia ilmassa Italialaiseen tapaan ja huuteli birraa xD Onneksi pariskunnalla oli useampi lapsi, jotka osasivat englantia enemman tai vahemman ja tulkkasivat meille parhaansa mukaan. Hekaan eivat tosin asuneet siella, vaan kavivat pesemassa pyykkiaan. Kaiken kaikkiaan majoituksena Le Risaie oli suositeltavaa sorttia lukuunottamatta kieliongelmaa ja ekan illan kuumuutta sisatiloissa. Saimme kuitenkin pesta ilmaiseksi pari koneellista pyykkia ja tuoreita hedelmia puusta ja hyvia neuvoja paikoista, missa kannatta kayda lahistolla.


Le Risaie


Paatimme lahtea pyorahtamaan Venetsia lauantaina. Navi naytti matkan pituudeksi jota kuinkin kolmisenkymmenta kilsaa ja matka-ajaksi reilu puolisentoista tuntia. Ja tosiaan siina meni niin kauan. Italialaiset tuntuvat ihastuneen liikenneympyroihin, liikennevaloihin liikenneympyroissa seka vasemman puoleiseen liikenteeseen. Saimme tosiaan kokea myos sellaista herkkua, kun matkasimme Venetsiaan. Myos italialainen liikennekulttuuri on saanut meilta suurta kiitosta...

Venetsia oli yllattavankin iso siihen nahden mita kuvitteli. Kavella sai pitkat patkat ennenkuin varsinainen turisti- Venetsia alkoi. Turistisuus huipentui Piazza San Marcolla, jonne ensimmaiseksi suuntasimme. Se oli nahty alle viidessa minuutissa, koska ihmisten ja pulujen maara per nelio alkoi olla sietamaton. Seuraava kohde ja oikeastaan viimeinen virallinen kohde oli Indiana Jonesista tuttu kirjasto, jossa talla hetkella oli jokin Leonardo Da Vinci museo. Olihan ne kanaalit hienoja sinansa eika samanlaista varmasti loydy muualta, mutta yleisesti ottaen koko porukka oli hieman pettynyt kaikkeen Venetsia- hehkutukseen nahden. Ei se oikeasti ole mikaan kuvan kaunis. 


Bellissimo

 Taiteilija tyossaan

 
"Ah, Venice..."


Sunnuntaina meilla oli lepopaiva, hengailimme vain Silvio and pals luona pitaen birrat poydan alla ja nauttien sivistyneesti vinettoa. Illalla lahdimme kaymaan Trevisossa, laheisessa kaupungissa kunnon illallisella. Tyypilliseen tapaan kiersimme puoli kaupunkia, kunnes tyydyttiin siihen, minka olimme nahneet ihan ensimmaisena. Tuntuu olevan kirous, kun paatamme, etta etitaan akkia joku paikka, niin siina menee vahintaan pari tuntia.

Maanantaina hyvastelimme Silvion ja kumppanit ja suuntasimme Piistin kohti Padovaa. Sekin oli suht akkia nahty, koska unohdettiin kartta Silvion mestaan, mihin oli merkattu meille hyvia kohteita vierailtavaksi... Lahdimme Padovasta sinne vahin aanin ja suuntasimme Veronaan. Veronasta varasimme sitten reissun ensimmaisen hotellin, reteasti Best Westernin. Hintaansa nahden se oli todella edullinen, tosin ehka liian hieno reissumme tasoon nahden. Huoneet oli kylpyammeellisia ja viimeisen paalle ilmastoituja, mutta halpoja. Aamiainenkin oli niin ruhtinaallinen, ettei nalka yllattanyt pitkaan aikaan sen jalkeen.

 Padovan patsaita

Maanantaina kuitenkin kaytiin vahan pyorimassa laheisessa kauppakeskuksessa ja hengailimme hotellilla, tarkoituksenamme jattaa kunnon Veronan keskustavisiitti tiistaille.

Verona taisikin sitten olla Italiaosuuden parasta antia. Suuntasimme keskustaan aika myohaan, koska halusimme nahda myos yollista meininkia. Suuntasimme aluksi paikalliseen Amphiteatterille (miten toi kirjotetaan?), mika oli aika vaikuttava. Siellakin pyorii kuulemma nykyaan viela naytoksia, harmi ettei niita ollut juuri tuolloin meneillaan, vaikka sitten jotain lavasteita kovin fiksailtiinkin pystyyn.

Teatrolta menimme katsomaan Julian parveketta, tosin sinnekin piti ankea hieman vakisin, etta paasi ihastelemaan itse paikkaa. Turisteja vaikka muille jakaa. Kavimme myos vahan shoppa shoppa ja ihmettelimme, etta taalla saatanallisessa kuumuudessa oli jo toppatakkejakin kaupan. Mutta Talvi 2012-mallisto, you know. Kohtasimme myos ystavallisen pulun, joka kakki Ellan hatulle seka Tiinan paidalle, kadella ja laukulle...kylla oli mukavata.


Amffiteatterin huipulta

Julian pihan purkkaseina

Julian parveke

Veronan kauppakadun manpark

Illalla kavimme syomassa hyvin joen rannan kupeessa ja ihastelimme pimenevaa Veronaa. Tunnelma oli todella mahtava, lampotila oli varmasti siina kolmissakymmenissa viela illallakin, mutta oli jo aika pimeaa ja valaistus kaunista. Syomisen jalkeen korviimme kantantui livemusiikkia ja loysimme vanhan linnan rauniot, jonka sydamessa oli meneillaan joku flamencoesitys. No sisaan ei enaa paassyt, mutta loysimme reitin raunioiden lomitse ylemmas, mista oli oiva nakyma suoraan lavalle. Nousimme lopulta koko matkan ylos aina maen paalle asti, mista avautui mahtava nakyma koko yollisesta Veronasta.

Yollista Veronaa



Flamencoesitys siintaa alhaalla

Painelimme takaisin hotellille reteesti taksilla, jonka lahtomaksu oli jo 7 euroa ja loppulasku vain 23 euroa ja aloimme kaivamaan jo kuvetta, kunnes auto pysahtyi ja mittariin hyppasi hinnaksi 29e ja rapiat?! Joku yleinenkin kaytanto?

Keskiviikkona jatimme Best Westernin viileat huoneet taaksemme ja suuntasimme Garda- ja Como-jarvelle hikoilemaan. Yovyimme molemmissa yhden yon. Gardan majoituksessa joutui jo nakemaan hieman vaivaa, kun jouduimme aika pitkaan ajelemaan ja lopulta jo soittelemaan, etta loysimme yhden vapaan bungalow-majoituksen. Paikat olivat keskenaan aika samanlaisia, majoitukset olivat kuin olisi saunassa nukkunut ja molemmissa oli ranta lahella. Oli kylla ihan mahtavaa paasta pulahtamaan veteen niin lampimassa saassa. Uimista hankaloitti Gardalla kunnon aallokko, niin ikaan kuin merella ja Comolla ei pystynyt menemaan veteen ilman slabareita karsimatta, koska rantakivikko oli niin raastavaa.
Garda-jarven majoituksen uimista taas helpotti se, etta siihen kuului uima-allas. Leikkimielisia kun ollaan,  niin ostettiin myos frisbee ja vaahtomuovipyssyja. Tosin paadyimme lopulta ammuskelemaan kertismukeja...

Italia jakoi rostisten mielipiteita aikalailla, osan mielesta paska paikka, osan mielesta neutraalia ja osa taisi ihan tykatakin. Hankalinta oli varmaan yhteisen kielen loytaminen ja kuumuus. Kaiken kaikkiaan hyva reissuseura taas pelasti paljon tamankin valtion osalta ja tasta paivasta eteenpain odottaa viela uudet seikkailut Sveitsissa. Lupaa hyvaa, kun taas paastiin rakkaisiin Alppimaisemiin. Kuvia ehka luvassa jarvilta ja Sveitsipaivitysta jossain vaiheessa. Katotaan miten paastaan taas koneelle.

Ja tahan loppuun pieni, mutta tarkea video, tarkeasta reissubiisista...


tiistai 24. heinäkuuta 2012

Gut, Besser, Gòsser

Viela viimeiset kommentit Itavallasta



Antti:
Itavalta Itavalta mita siita jai kateen? Wien oli hieman liian ruuhkainen kaupunki minun makuun, vaikka kaupungista lòytyi myos iltaisella rauhaisempikin puoli, joka minua puhutteli enemman.
Itavallan osuudelta eniten odotin varaamamme aikaa Radstadin pikkukaupungissa, jossa mieltansa saisi lepuuttaa mahtavissa maisemissa. Vaikka olin ennakkoon katsonut kuvia kaupungista, itse maisemiin ei oikein mikaan olisi voinut valmistaa ja ne taytyykin kokea, jotta niista saa kaiken irti. Itavallassa eniten petyin Salzburgiin ja siihen kuinka turismi oli mennyt sanalla sanoen yli ja kaiken nakoisien vaate- ja merkkiliikkeiden maara suoraan sanoen pilaa koko kaupungin fiiliksen.
Viimeisena paivana Itavallassa eksyimme pienelle Faack am See-jarvelle. Paasimme uimaan kirkkaassa Alppivedessa seka paistattelemaan auringossa, tasta muistona punainen ja kipea selka.

Kaiken kaikkiaan pidin Itavallasta oikein paljon lukuunottamatta muutamaan kaupunkistinttia.


Mikko:
Itse olin ennakkoon kuvitellut suuret odotukset Itavallan suhteen. Jouduinkin hieman alkuun pettymaan kun Wien olikin erittain moderni paakaupunki. Heti kun auton nokka kaantyi Salzburgia kohti alkoi odotuksien lunastus. Alppien mahtipontisuutta ei pystynyt kasittamaan viela parinkaan paivan jalkeen. Vuoristotiet olivat automatkan suola. Toisaalta mikali niita reitteja oltaisiin talvella reissattu olisi jarrutusjaljet olleet tien lisaksi myos kerrastossa. Suurin kokemus Itavallassa oli 400 m nousu rinnetta ylos metsareittia pitkin. Matka huipentui viela hiihtohissilla 2700 metriin. Jalat olivat spaghettia niissa korkeuksissa, mutta onneksi pienella avustuksella jalat alkoivat taas toimia ja silmatkin uskalsi vihdoin avata(kohtalaisen kova korkeanpaikan kammo). Mamma saa olla ylpea. ;)


Ella: 
Kasvissyojalle matkustaminen tuo ruokailun suhteen aina omia pikku haasteita. Helpotukseksi Itavallan ravintolat kuitenkin tarjosivat melko hyvin vaihtoehtoja tahan. Ravintolan kuin ravintolan menusta loytyi ainakin muutama vaihtoehto kasvisnalkaankin. Muutama vegeravintolakin osui matkalla kohdalle, jossa tosin emme pysahtyneet. Itavallasta jai varsin hyva maku. Maisemat oli upeita ja ihmiset ystavallisia. Erityispisteet villille 1-vee vahtikoira Lucylle Haus Suzannessa, joka piti meille aika useina iltoina ja ruokailuhetkina seuraa.     

Tomi:
Itavallasta jai varsin positiivinen maku. Wienin jalkeen avautui perinteisempi Itavalta nahkahousutarjoilijoineen ja seesteisemmalla tunnelmallaan. Postikorttimaisematkin avautui vasta reilusti Wienin jalkeen. Itavallassa palvelu pelaa, hinnat ovat kohdallaan ja ymmartavat englantiakin viela hyvin. No jotkut eivat puhuneet mielellaan englantia, mutta onneksi saksaa jonkun verran ymmartaa hyvin lyhyella saksan oppimaaralla (nolla kurssia). Itavalta jai haikeasti taakse, kun viela viimeisena paivana keksimme kayda uimassa Alppijarvella.

Tiina: 
Minulle ehka paalimmaisena jai mieleen Itavallan monipuolisuus: Oli hienoa kayda samassa valtiossa muutaman "lyhyen" ajomatkan jalkeen suurkaupungissa, vanhassa keskiaikaisessa kaupungissa, uimassa lampimassa jarvivedessa, 2700metrin korkeudessa tuijottamassa lumisia vuorten huippuja ja kipuamassa sinne puiden lomitse. Ja mika parasta, kayda Arskamuseossa!!

Ollaan naurettu niin paljon, ikaa on tullut varmaan 100 vuotta lisaa jokaiselle. Ikava jaa tata paikkaa, uskon sen olleen reissun parasta antia, vaikka paljon mukavaa on viela luvassa. Erikoismaininta mykistavalle Rakkautta ennen aamua-leffan hautikselle, Arskamuseolle seka minultakin rapsutukset hoppanalle Lucy-hauvalle Haus Suzannessa :)

Too much koffeee

(Kuvat lisatty!)

Hengissa on ròstikset viela, mutta ei olla paasty mooooneen paivaan koneen aarelle ja nettiin, kun ollaan vietetty kuumaakin kuumempia paivia Silvion ja kumppaneiden vieraana Italiassa. Mutta palataan viela hieman taaksepain ja Itavaltaan.

Jatimme heipat ja kauniin Radstadin taaksemme jo viime torstaina, kun matkamme jatkui kohti Arnold Schwarzeneggerin museota pieneen Thalin kylaan, Graz-kaupungin kupeessa. Saimme kokea reissumme ensimmaisen hellenpaivan 32-asteen hehkussa ja Itavallan saamuutosten ihmeellisyyden, kun 10 minuutin ajomatkan jalkeen lampotila laski 7 astetta, kun tulimme vuorten katveeseen. Myos toistaiseksi isoin, vuoren alittava tunneli tuli vastaamme, minka pituus oli noin 8km. Ihmettelimme myos kauniita tunnelinomaisia metsateita, jotka jatkuivat pitkiakin patkia Thalin kylassa.

Arska museo oli rakennettu itsensa ison Arskan syntymataloon. Pyhatossa oli eri huoneisiin esitelty tyylikkaasti suurmiehen kaikki elamanvaiheet lapsuudesta bodaukseen ja elokuvista politiikkaan.








Arskan jalkeen lahdettiin lounastamaan idylliseen, lammen rannalla olevaan ravintolaan Thalissa. Parkkipaikalla vastapaisen ravintolan omistaja koitti kaikin keinoin kalastella meita ravintolaansa, mutta lampimaisema vei voiton. Ravintolassa oli oikein hauska tarjoilija, joka tunnisti meidan olevan Suomesta, jonkun Antonio Banderaksen elokuvan perusteella, missa puhutaan Suomea?? Lisaksi han ehdotteli pienta kavelya puutarhassa seurueemme eraalle miespuoliselle rostikselle ;D Lounaan jalkeen olikin mukava ottaa pienet pintahiet 30 asteen helteessa polkuveneita sotkien, jotka oli ankkuroitu lammen rantaan.


Polkuveneiden jalkeen otimme reippaan 100 kilometrin rykaisyn The Beastilla ja loysimme tuskaisen pitkan etsinnan jalkeen itsellemme majapaikan, ilman etta tarvitsi nukkua rakkaan Piistin syovereissa.

Majapaikkana toimi tuona yona Liu's cooking wok and grill. Kyseinen ilta tarjosikin mahtavan valoshown, kun istuimme parvekkeella ja ihmettelimme miksi taivas valahtelee jatkuvasti. Reilun tunnin ajan loogisin selitys oli ilotulitus jossain viereisessa kylassa. Nurkan taakse kurkattuamme naimme kuinka vuoristolla paukkui oikein kunnon ukkosrintama. Salamashow oli ennennakematon ja meidan onneksi vuorijono siirsi myrskyn meista nahden sivuun. Tastakin tapahtumasta saatiin kunnon videopatka, mutta IT ongelmien takia voi olla etta sita ei tanne valitettavasti saada muiden ihasteltavaksi.

Iltasella lahdimme kaymaan viela paikallisilla markkinoilla, juomassa vahan hedelmashotteja, olutta ja syomassa maggaraa eli wurstia. Hitsisti porukkaa, ahdasta ja hikista ja viela keskella viikkoa. Illan kohokohdaksi tuli Biistin saaminen pois ahtaalta parkkipaikalta, kun muut pikkusintit yritti tunkea vakisin ohitse.

Seuraavana aamuna ennen check-outtia saimme hymyn korviin, kun Liun mestassa tiedustelimme aamupalan hintaa ja vaihtoehtoina olivat 7e too much juice and one cup coffee tai 10e too much coffee-vaihtoehdot. Varsinainen sapuska jai epaselvaksi. Hinnan ollessa suhteellisen korkea sisaltoonsa nahden paatimme skipata aamiaisoption ja suunnata Faak am See-jarven rantaa kohden piknikin merkeissa. Piknikointi tuli tehtya kauheassa paahteessa ja hiki virtasi solkenaan. Siksi paatimme lahtea uimaan.

Etsimme uimapaikkaa hyvan aikaa, mutta kaikki paikat tuntui olevan aidattuja ja maksullisia!!! Kuka maksaa jarvella uimisesta?? Paatettiin kokeilla onnea yleiselta uimarannalta vaikuttavassa paikassa ja jarkytys oli suuri, kun kuulimme hinnan, 15e per naama?! Meinattiin jo luovuttaa, mutta kaytiin viela kysymassa viereisesta paikasta ja se maksoi 3,80 :D Paikka oli aivan mahtava, turkoosia vetta, taustalla vuorimaisemat, vesiliukumaki ja upea meininki.




Uiskentelemalla ja mahtavalla fiiliksella jatimme taaksemme Itavallan polyt ja suuntasimme uimarannalta kohti Italiaa.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Korkeuksissa

Pari paivaa on vierahtanyt vuoristoisessa Itavallassa.

Tiistaina lahdimme pyorahtamaan Mozartin synnyinkaupungissa Salzburgissa. Tarkoituksena oli kayda lounastamassa ja tutkailla mita jannaa keskustasta loytyy. Vanha kaupunki oli suljettu autoilta, mutta kavellen sinne paasi. Paikka oli todella idyllinen ja viihtyisa...jos sulki silmansa kiljoonalta muotiliikkeelta ja biljoonilta ihmisilta jotka porrasivat ympariinsa. Mozartin kotitalo oli kylla ulkooltapain ihan vaikuttava, mutta jospa sen alakerran Sparin olisi voinut jattaa laittamatta siihen...






Pikaisen Salzburg-kierroksen jalkeen hieman arvoimme, etta mitas sitten olisi ohjelmassa. Paatimme lahtea pyorahtamaan Saksassa ja rajan yli ajellessamme tuli vain mieleen, etta oiskos se tarvinnut olla passit. Ei siella tosin mitaan virallista rajaa ollut, vain yksi pieni kyltti ilmoittamassa rajasta. Jalkikateen katsoimme netista, etta rajaa kylla saa ylittaa, mutta passit pitaisi olla kuitenkin mukana. Ja olihan meilla tietenkin.

Mutta lahdimme siis kaymaan Saksanmaalla tarkoituksenamme suunnata Kotkanpesaan, Hitlerin 50-vuotissynttarilahjaan, majapaikkaan Alpeilla. Menimme sinne tosin liian myohaan. Ko. paikkaan kun ei ole paassyt autolla sitten 50-luvun alun ja viimeinen bussi oli jo mennyt neljalta. Paadyimme sen sijaan ihastelemaan turkoosia alppipuroa, mika virtasi aivan kiermurtelevan tien vieressa. Eika Kotkanpesan missaaminen sitten harmittanut, kun britti-isantamme kertoi ettei alkuperaisesta juuri ole jaljella muuta kuin seina, kun jenkit olivat tuhonneet\ryostaneet suurimman osan tavaroista.







Illalla tulimme takaisin Radstadiin ja menimme paikalliseen Camping Restaurantiin syomaan. Meidan takiamme sitten paikallinen baarimikko venytti tyopaivaansa yli tunnilla ja tarjoili viela ilmaiset shotitkin. Kun sita ilmaiseksi saa niin...

Eilen sitten nukuttiin vahan pidempaan, mutta lahdimme reippaana ajamaan 30 minuutin paassa olevaan Ramsaun kylaan. Tarkoituksenamme oli harrastaa hieman vaeltamista vuoristossa ja lopuksi matkata Cable Carilla 2700 metrin korkeuteen, ylos Der Dachsteinin vuoristoon. Allekirjoittaneella loppui happi jo parin kilsan kohdalla, joten ei auttanut muu kuin hakea auto kayttoon ja treffata muut Cablecarin luona ylhaalla vuoristossa. Reippaimmat menivat matkan reilussa tunnissa ylos maisemia ihastellen, matkaseuranaan paikallinen lehma. CableCar pisteella arvoimme mennako viela ylos vai ei, koska edestakainen matka kustansi 32 euroa, mutta oli se kylla sen arvoista. Tosin eraan sai melkein kantaa perille asti, vissiin pikkuisen jannitta siella korkeuksissa.. Matka ylos kesti muutaman minuutin ja paasimme ihastelemaan mahtavaa maisemaa, vuoria silman kantamattomiin ja lunta! Ylhaalla tuli kylla pikkainen vilu, kun asteita oli vain kahdeksan ja kauhea tuuli. Onneksi arska vahan auttoi. Vuorelta alas tulo olikin sitten hieman hankalampaa, kun otimme oman auton kayttoon. Mutkitteleva, koko ajan alaspain reilusti viettava tie sai jarrut karyamaan tai moottorin huutamaan hoosiannaa, kun yritti moottorijarruttaa. Alaspain tuleminen olikin sitten yhta huutoa, kun tunsi olevansa vuoristoradassa.








Reissun jalkeen kavimme paikallisessa marketissa ostamassa iltapalaevasta ja vasasimme sapuskaa majapaikassamme. Sapuskoinnin paalle saimme niinkin harvinaista herkkua, kuin mahdollisuuden saunoa. Pitkan paivan jalkeen oli mukava kaatua petiin ja odottaa taman paivan seikkailuja kun jatkamme matkaa kohti Arnold Scwarzenegger-museota! Tata on odotettu!

Nyt emme taas tieda milloin paasemme seuraavan kerran paivittamaan blogiamme, kun majoituskin vaihtuu...tosin emme ole viela varanneet sita mistaan, saa nahda paastaanko autoon nukkumaan :P


Sananen majoituksesta:

Paikan hostimme ovat olleet ihan mahtavia, Ben ja Angela, eivat ole sanoneet millekaan asialle ei. Aina tulee neuvoa tai karttaa mita tarvitsee ja osoitteet selvitetaan meille. Saimme myos saunoa, mita selkeasti kaytetaan vain talvisin ja saimme viela pesetettya vaatteita, vaikka aika myohaan illalla sita kyselimme. Lisaksi saimme koko vierailumme ajaksi kannettavan kayttoon. Aamupala on ollut mita maukkainta ja aina on tullut jotain pienta viihdytysta ja huumorikommenttia joka valiin. Tieda sitten olisiko sama meininki, jos olisi kiireisin sesonki, mutta kiitos tasta kokemuksesta Pension Haus suzanne. Suosittelemme!

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Aamukahvilla

Tallaista meidan takapihalla tana aamuna, entas teidan?


Postikorttimaisemia

Viikon eka paiva!

Aamiaisen jalkeen suunnistimme Europcarille ja otimme Kuran haltuun. Maaranpaamme ennen Radstadiin suuntaamista oli Wienin laitamilla sijaitseva Friedhof aus namenlos eli Nimettomien hautausmaa. Sinne oli haudattu tunnistamattomia ruumiita vuosina 1900-1935 valisena aikana ja jotka olivat Tonavasta naarattu. Hautausmaa on myos tuttu elokuvasta Rakkautta ennen aamua, joten ei varmaan ole vaikea arvata, kuka tanne halusi kaymaan. Hautikselle loytaminen oli aika tyolasta, koska se sijaitsi isojen tehtaiden ja siilojen takana ja alue oli merkattu yksityisalueeksi, mutta urheina loydettiin perille Molotien paahan.










Nakymat hautiksen toiselle puolelle


Hautausmaan jalkeen lahdimme ajamaan moottoritieta Radstadiin. Pysahdyimme huoltoasemalla, jossa saimme Suomen huoltoasematarjontaan verrattuna melkoisen maukkaat ja freshit sampylat. Sen jalkeen olikin aika mahtava fiilis koska...

Autobaana, Itavallan vuoristoja, loistavaa musiikkia, yhteislaulua, kaikkea! Ah Elamaa! Kylla suomalainen turisti tunsi itsensa aika pieneksi haukkoessaan henkea ja katsoessaan uskomatonta maisemaa kun ajettiin vuorten valissa menevaa tieta. 5 tuntia meni kuin hujauksessa, kun ihasteltiin maisemia riemunkiljahduksien saattelemana, eika oikein tietanyt minne suuntaan olisi katsonut. Silmat ahmivat postikorttimaisemia sen minka ehtivat.



Muutaman valipysahdyksen saattelemana saavuimme Radstadiin, missa hilpea britti-isanta otti meidat vastaan mukavia jutellen. Saimme viihtyisat huoneet Haus Suzannesta ja infoa laheisista paikoista ja mahdollisista aktiviteeteista. Viela kavimme kauniissa Radstadin keskustassa illastamassa ja ihastelimme hiljaista ja idyllista pikkukylan keskustaa, missa ei juuri muita kavelijoita ollut kuin me.



Nyt on siis ensimmainen paiva takana Road Tripista. Kura toimi kuten pitikin ja kilometrit taittuivat tasaseen tahtiin ja silmat ovat saaneet mahtavan annoksen maisemahoitoa. Seuraavat kolme yota vietamme Suzannessa ja sielta kasin on tarkoitus tehda iskuja ymparistoon.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Viiniä

(edit: kuvat lisatty)

Hola!! Röstikset ovat vihdoinkin päässeet perille Wieniin! Tosin jo toissa päivänä saavuimme perille, mutta pienten IT-ongelmien vuoksi, päivitystä blogiin saatiin vasta tänä aamuna. Kuviakaan ei ole saatavilla tähän postaukseen, koska tekniset ongelmat... (Terveisin 3 tietotekniikan insinööriä...)

 Muikeina

Lennot menivät oikein moitteettomasti Finskillä ja pientä vuoristorataa oli havaittavissa vain laskun aikana. Siitä sitten löysimme hostellin kulmille kätevästi lentokenttäbussin turvin...tosin se maksoi 8e/per pylly ja huomasimme hostellille päästyämme, että  38 eekkeriin olisi saanut jonkun hostellikuljetuksen, tosin tiedä sitten olisiko se ollut vain kentälle päin. Kahden euron säästö olisi ollut huomattava...

Ensimmäinen ja tärkein etappi saatiin suoritettua heti kun saavuimme hostellille: joimme viiniä Wienissä ja toki ennen kuin saatiin edes rinkkoja selästä. Ystävällisestä respasta lykättiin siis heti viinikupposet käteen ja toivotettiin tervetulleiksi. Palvelu on muutenkin ollut todella ystävällistä ja pyytämiämme mahdollisia ja mahdottomia asioita on selvitetty taidolla. Itse hostellihuone onkin sitten ollut aika kokemus. Huone on höystetty pillurallin äänillä, perunakellarin hajulla sekä helvetinmoisella kuumuudella, mutta mikäs sen kivempaa, kun kellarissa asuminen...

 Viinia Wienissa

 Organisoitu oma tupa

 Matkalla kellariin

 Myrskyn jalkeen

Ensimmäisenä päivänä lähdimme tutkimaan Wienin meininkiä ilman sen kummempia suunnitelmia. Aamuherätys oli ollut siinä viiden kieppeillä, niin liikkeellä oli hieman nuutunutta jengiä. Toki syöminenhän nyt on se tärkein prioriteetti, niin suuntasimme ensimmäiseksi etsimään ruokaa. Hylkäsimme monta varteen otettavaa ruokapaikkaa ja päädyimme niinkin Wieniläiseen paikkaan, kuin hikiseen kiinalaiseen mestaan. Ruoka oli ihan välttävää.  Tästä viisastuneena kysyimme respasta illan ruokailupaikkaa ja saimmekin ihan mahtavan vinkin paikallisesta mestasta nimeltään Augustin. Suurin osa meistä söi paikallista pöperöä, jotain sellaista mitä emme pystyneet lausumaan. Maukasta lihakastiketta ja perunapaistosta kermaviilikastikkeella. Tunnelma ja palvelu oli täällä ihan mahtavaa ja selkeästi nuorille suunnattu ravintola. Puitteet olivat myös kauniit: ulkona oleva katos, pehmusteilla penkeillä ja omat hartiahuovat kaikille sekä kynttilävalaistus.

 Augustinen Erskalla


Syömisen lisäksi zombailimme kaupunkia tutkien, tehden pientä tenuttelua ja käyden eräässä älyvaatetaidenäyttelyssä. Väsyneinä kaaduimme punkkaan jo kymmenen kieppeillä.

Tokan päivän ohjelmaan kuului vierailu Kriminal museossa. Museo oli mielenkiintoinen kokemus, missä kerrottiin Wieniläisistä rikollisista ja raakalaisteoista, mistä löytyi tekovälineitäkin. Paikassa oli myös paljon tietoa paikallisen CSI:n perustamisvaiheista, tosin mustia aurinkolaseja ei löytynyt mistään..?

Iltaohjelmana kävimme Praterin huvipuistossa ja pyörähdimme pakollisessa, 1800-luvun loppupuolella rakennetussa Ferris Wheelissä, josta avautui kauniit näköalat Wienin yli. Tomi ja Ella uskaltautui käymään myös maailman korkeimmassa keinukarusellissa, kun muut saivat huonon olon pelkästä katselemisesta. Toki päivä kului myös tenuttelun parissa ja illalla maistui kannullinen mansikka margariittaa TGI Fridaysin Jenkkiläisessä tunnelmassa.

 Asses on Fire

 Timo Tolkki vaihtaa omistajaa

 Wiener Riesenrad seit 1897

Kuva on vaeaerinpaein

Ihmeteltävää:
- Kaupat eivät ole auki sunnuntaisin! Mikä ihmeen takapajula tämä on??
- Yhtään valaisevaa lamppua ei ole osunut vielä kohdalle. Joka paikassa tuntuu olevan hyvin pimeää. Ehkä täällä on säästölinja? Ei sitä karttaa olikaan halunnut lukea...
- Miksi täällä sataa vettä? Missä sortsikeli?

Tästä suuntaamme seuraavaksi Alppien juureen Radstadiin ja toivotaan parempaa onnea IT-välineiden kanssa ;)

- Tiina, Tomi, Ella, Mikko, Antti